/, Tuolit/1960-ruokaryhmä kuudelle

1960-ruokaryhmä kuudelle

Toimitusaika 5-6 viikkoa.

2970,00  2375,00 

1960-sarjan syntyhistoria vie kauas, aina vuoteen 1957, jolloin suunnittelija Risto Halme opiskeli Ateneumissa, Taideteollisessa oppilaitoksessa. Yhtenä oppiaineena olivat viilulaminaattitaivutteiset tuolit. Aihetta opiskeltiin piirtäen ja taivutellen pahvista prototyyppejä. Harjoituksen ohessa syntyi myös tämän sarjan alkuidea.

”Ensimmäinen luonnos 1960-tuolista on vuodelta 1957. Vuosien myötä idea on noussut esiin eri muodoissaan. Modernisoidulle 60-luvun mallille on selkeästi nyt olemassa tilaus sekä huonekalukaupan ja asiakkaiden, että myös valmistaja Puulon Oy:n puolelta,” Risto Halme kertaa tuolin syntyhistoriaa.”

Sarjassa näkyy menneen ajan selkeä ja kevyt muotokieli, joka on tuotu tähän päivään. Nykyaikaisilla valmistusmenetelmillä ja Puulon Oy:n ammattitaidolla sarjan valmistus on yksinkertaisempaa kuin lähes 60 vuotta sitten. Viimeistelty jälki ja laatu vaativat silti useita vaiheita ja on edelleen käsityötä.

Materiaali: Kansi tammiviilutettua koivuvaneria ja jalat massiivikoivua.

Pintakäsittely: mahdollinen petsisävy + katalyyttilakka.

Pöydän jalat ovat irroitettavissa.

Vakiovärit: Jalkaosa musta, kansi tammi luonnonväri, saatavana myös muita värejä.

Tuote on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Valmistaja Puulon Oy, Kuhmoinen.

tuotetunnus (SKU) 112-19-TASOKAS Osastot: ,

Kuvaus

”1960-sarjan syntyhistoria vie kauas, aina vuoteen 1957, jolloin suunnittelija Risto Halme opiskeli Ateneumissa. Vuosien myötä idea on noussut esiin eri muodoissaan. Modernisoidulle 60-luvun mallille on selkeästi nyt olemassa tilaus sekä huonekalukaupan ja asiakkaiden, että myös valmistaja Puulon Oy:n puolelta,” Risto Halme kertaa tuolin syntyhistoriaa.”

Tuote on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “1960-ruokaryhmä kuudelle”

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *